1.5.2011

Kevätmenyy - Menù primaverile

                                                                      LA VERSIONE IN LINGUA ITALIANA DOPO LE FOTO!!

Hyvää vappua kaikille! :)  Vaikka postauksen nimi on ”kevätmenyy", kysymyksessä on itse asiassa meidän pääsiäisateriamme, jonka reseptejä en ole aiemmin ehtinyt kirjoittaa ylös. Minä valmistin tänä vuonna meidän perheen pääsiäisaterian lähes kokonaan, ja ohjelmassa oli esimerkiksi alkupaloja (punasipuli-balsamiviinietikkakastikkeessa marinoitua graavilohta munanpuolikkailla), pääruokaa (paahdettuja lampaanpaistipaloja uunissa perunoiden ja tuoreiden yrttien kera) sekä jälkiruokaa (rahkatäytteinen suklaabritatorttu). Täytyy sanoa, että ruuat olivat oikein maistuvaisia, ja olimme kaikki tyytyväisiä ahdettuamme masumme täpösen  täyteen! :D 
Alkupalaidean kehittelimme äidin kanssa, pääruokareseptin varastin perinteisistä italialaisista pääsiäispöydistä ja jälkiruokakakun ohje sattui silmääni Helsingin Sanomia lukiessani. Itse pidin kaikkein eniten graavilohen marinoinnista ja karamellisoituneista sipuleista, yrteiltä maistuvista lampaanpaloista ja mehevän maukkaista perunakuutioista sekä raikkaasta eikä liian imelästä tortuntäytteestä (lemon curd antoi ihanan säväyksen rahkasekoitukselle)! Näitä ohjeita tulen varmasti käyttämään myös tulevaisuudessa, ja tätä lammasta voisi tehdä muutenkin kuin pääsiäisenä! 
Pääruoka oli yllättävän helppotekoinen, enemmän aikaa taisi mennä kakun valmistukseen, jonka tein valmiiksi jo edellisenä iltana jääkaappiin. Kakun olisi tosin voinut valmistaa vain paria tuntia aikaisemmin, koska nyt marenki jäi pehmenemään täytteen alle koko yön ajaksi, ja se oli osittain jo täysin pehmentynyt seuraavana päivänä.  Seuraavalla kerralla valmistan koko komeuden vasta sen verran ennen tarjoilua, että täyte ehtii juuri ja juuri hyytyä... Samantyylinen menyy kävisi mielestäni joka tapauksessa myös muihin kevään juhliin; alkupalat sopivat tarjottavaksi monenlaisiin tilaisuuksiin, lammas olisi mukava pääruoka mille tahansa illallisille ja kakun tekisin mielellään uudestaan myös vappuviikkona, jos vain löytäisin vielä samat raaka-aineet täkäläisistä kaupoista (en ole vieläkään onnistunut löytämään rahkaa italialaisesta lähikaupastani...).  Joten buon appetito näin jälkikäteen! :D

Alkupalat: punasipuli-balsamiviinietikkakastikkeessa marinoitua graavilohta munanpuolikkailla

Keitä haluamasi määrä kananmunia ja kuorittuasi ne puolita munat kahteen osaan. Kuori ja pilko pieneksi hakkeeksi kaksi isoa punasipulia. Paista nopeasti oliiviöljyssä balsamiviinietikan ja soijakastikkeen kera. Sipulista saa tulla läpikuultavaa, mutta se saa jäädä hieman napakaksi (al dente). Jäähdytä ja lisää muutama ruokalusikallinen oliiviöljyä, maun mukaan balsamiviinietikkaa, hieman soijakastiketta ja balsamicokastiketta. Mausta suolalla ja pippurilla ja lisää vielä ripaus sokeria sekä runsaasti tilliä ja hieman tuoretta timjamia. Sekoita.  Jätä lepäämään kylmään. Leikkaa graavilohesta ohuen ohuita suikaleita ja peitä suikaleet täysin kylmenneellä sipulimarinadilla. Jätä marinoitumaan jääkaappiin ainakin tunniksi. Kieritä suikaleet sitten rullalle ja nosta jokaisen munanpuolikkaan päälle yksi graavilohirulla. Levitä jäljelle jäänyt sipulimarinadi muna-lohiannosten päälle ja sirottele päälle tilliä.

Pääruoka: Paahdettua lammasta uunissa perunoiden kera.

Leikkaa noin puolitoista kiloa luutonta lampaan paahtopaistia suurehkoiksi paloiksi. Poista pahimmat rasvakeräymät. Kuori ja paloittele perunat isoiksi kuutioiksi. Kuori pari isoa sipulia, yksi iso punasipuli ja paljon valkosipulinkynsiä. Paloittele sipulit summittaisesti. Peitä iso ja korkeareunainen uunipelti leivinpaperilla. Levitä sen päälle lampaanpalat, perunakuutiot, paloitellut sipulit ja kokonaiset valkosipulinkynnet. Lisää joukkoon paljon tuoreita rosmariinioksia, tuoretta timjamia ja tuoretta minttua. Mausta runsaalla suolalla ja pippurilla. Kaada pellille vielä iso lasillinen puolimakeaa valkoviiniä. Valele kaikki oliiviöljyllä. Laita uuniin n. 180 asteeseen noin puoleksitoista tunniksi, tai kunnes liha ja perunat ovat päältä kauniisti paahtuneet ja sisältä pehmeät.

Jälkiruoka: Suklaabritatorttu

Tee pohja: Erottele neljän kananmunan valkuaiset omaan kippoonsa. Laita keltuaiset syrjään. Sekoita sitten kulhossa vaahdoksi 150 g voita ja 1,5 dl sokeria. Vatkaa joukkoon 4 keltuaista. Sekoita toisessa astiassa keskenään 1,3/4 dl vehnäjauhoja, 3 rkl tummaa kaakaojauhetta ja 2 tl leivinjauhetta. Ota esiin noin 1,5 dl maitoa. Lisää kuiva-aineseos sitten voi-sokerivaahdon joukkoon maidon kanssa vuorotellen. Sekoita nopeasti tasaiseksi seokseksi. Aseta leivinpaperi uunipellille ja voitele kevyesti öljylle. Pohjasta tulee tällöin suorakaiteen muotoinen. Levitä taikina tasaisesti pellille. Vatkaa valkuaisia kulhossa ja lisää joukkoon vähitellen 2 dl sokeria. Vatkaa kovaksi ja valkoiseksi vaahdoksi. Nostele marenkivaahto pohjataikinan päälle ja ripottele pinnalle mantelilastuja. Kypsennä 175-asteisessa uunissa n.20 minuuttia tai kunnes marenki on rapeaa ja kakkupohja paistunut. Anna jäähtyä ja leikkaa kahtia.
Tee täyte: Laita 3 tl liivatejauhetta turpoamaan muutamaan ruokalusikalliseen vettä. Vatkaa 2 dl kuohukermaa vaahdoksi. Sekoita keskenään 2 prk vaniljarahkaa, 2 dl lemon curd-tahnaa sekä kaksi suurta teelusikallista vaniljasokeria. Paloittele yksi iso purkki persikkaa ja yksi pieni purkki aprikoosia pieniksi paloiksi. Sotke hedelmänpalat rahkaseokseen ja sotke mukaan sitten myös kermavaahto. Lisää n. 1 rkl tavallista sokeria, jos haluat seoksesta makeamman.  Kuumenna liivatejauhe juoksevaksi mikrossa ja valuta se ohuena naruna täytteeseen. Sekoita kunnolla.  Levitä puolet täytteestä ensimmäisen pohjanpuolikkaan päälle. Nosta sitten toinen pohjanpuolikas täytteen päälle. Levitä loput täytteestä kakun päälle ja ripottele koristeeksi mantelilastuja sekä muutama persikanviipale. Laita jähmettymään jääkaappiin. Tarjoa heti täytteen jähmetyttyä. On myös mahdollista täyttää torttu täytteellä, jossa ei ole liivatetta: tällöin täyte jää varsin löysäksi ja valuu helposti reunojen yli, mutta marenki jää rapeammaksi ja voitte tarjoilla kakun välittömästi.








Buon 1. Maggio a tutti! :)  Anche se ho nominato questo post il mio “menù primaverile”, si tratta in realtà del nostro pranzo di Pasqua, solo che non ho avuto tempo prima di appuntare tutte le ricette. Quest’anno il pranzo di Pasqua della nostra famiglia l’ho preparato io. In programma avevo degli antipasti (salmone alla tartara marinato in una salsa di cipolle rosse ed aceto balsamico, servito su uova sode tagliate a metà), della carne (agnello arrosto a pezzi nel forno con odori freschi e patate) ed un dolce (una torta meringata a strati con un ripieno di quark). Devo dire, che tutte le pietanze erano molto gustose,e noi tutti eravamo contenti dopo aver riempito le nostre pance fino all’inverosimile! :D
  L’idea per l’antipasto l’ho sviluppata insieme a mia madre, la ricetta per l’agnello arrosto l’ho rubata dalla cucina tradizionale italiana di Pasqua e la ricetta per il dolce l’ho trovata su Helsingin Sanomat (il principale quotidiano finlandese). A me sono piaciuti particolarmente: la marinata e le cipolle caramellate del salmone alla tartara, gli odori freschi del carne arrosto con i suoi cubetti di patata succulenti, e il ripieno dal gusto fresco (non troppo dolciastro) della torta (la cremina lemon curd ha conferito al formaggio un tocco davvero eccezionale)! Sono certa che userò queste ricette anche nel futuro, e questo agnello si potrebbe preparare non solo per la Pasqua! 
La carne era sorprendentemente facile da preparare, credo di aver speso più tempo per la torta, che ho preparato già la sera prima e messa in frigorifero. La torta, però, l’avrei dovuta preparare solo un paio di ore prima di servirla per evitare che la meringa si ammorbidisse troppo durante la notte (com’è successo). La prossima volta preparerò la torta solo un po’ prima di servirla (giusto in tempo per far solidificare il ripieno un po’…). Questo tipo di menù , secondo me, andrebbe bene anche per le altre feste della primavera; gli antipasti sono adatti per tanti tipi di occasioni, l’agnello sarebbe un secondo piatto gustoso per qualsiasi cena e la torta la vorrei rifare anche nella settimana dopo il primo maggio, se solo riuscissi a trovare gli stessi ingredienti nei negozi italiani (non ancora riesco a trovare il quark dal supermercato italiano che frequento). Quindi, anche se in ritardo, buon appetito! :D 


Antipasti: Salmone alla tartara marinato in una salsa di cipolle rosse ed aceto balsamico, servito su uova sode tagliate a metà

Fate bollire la quantità di uova voluta. Dopo che le avete sbucciate tagliatele in due. Sbucciate due cipolle rosse e sminuzzatele. Soffriggete le cipolle velocemente nell’olio con aceto balsamico e salsa di soia. La cipolla può diventare trasparente, ma è bene che rimanga un po’ al dente. Lasciate poi che le cipolle raffreddino e aggiungete dell’aceto balsamico, qualche cucchiaio di olio d’oliva, un poco di salsa di soia e glassa balsamica. Condite con sale e pepe e aggiungete un pochino di zucchero, abbondante aneto e un po’ di timo fresco. Girate. Lasciate al freddo per un po’. Tagliate delle fettine sottili dal salmone crudo ma salato e coprite le fette poi con la marinata completamente fredda. Lasciate a marinare nel frigo per almeno un ora. Girate le fettine in piccoli rollini e posizionate uno sopra ciascuna delle metà d’uovo. Spalmate poi il resto della marinata sopra le monoporzioni e cospargete sopra ancora dell’aneto.

Il secondo: Agnello arrosto al forno con gli odori freschi e le patate.

Tagliate circa un chilo e mezzo di arrosto disossato d’agnello in pezzi mediamente grandi.  Togliete via i pezzi di grasso più grandi. Sbucciate le patate e tagliatele a cubi grandi. Sbucciate un paio di cipolle bionde, una cipolla rossa e tanti spicchi d’aglio. Tagliate le cipolle in maniera grossolana. Coprite una teglia da forno grande dai lati alti con della carta da forno. Stendete sopra i pezzi d’agnello, le patate, i pezzi di cipolla e gli spicchi d’aglio interi. Aggiungete tanti rametti di rosmarino, del timo e della menta freschi. Condite con abbondante sale e pepe. Versate sulla teglia anche un grande bicchiere di vino bianco. Aggiungete ancora dell’abbondante olio d’oliva. Mettete in forno a circa 180 gradi per circa un ora e mezza, o finché la carne e le patate non sono belle dorate in superficie e morbide dentro.

Dolce: Una torta meringata a strati al cioccolato, con un ripieno di quark (ecco il link di wikipedia per quark)  

Preparate la base: Separate i bianchi di quattro uova in un recipiente. Mettete da parte i rispettivi tuorli. In un secondo recipiente mischiate poi 150 g di burro e 1,5 dl di zucchero per formarne una schiuma. Aggiungete i tuorli e girate. Prendete un altro recipiente e fate una miscela con 1,3/4 dl di farina 00, 3 cucchiai di polvere di cacao amaro e 2 cucchiaini di lievito. Versate questa miscela pian piano nella schiuma di burro, aggiungendo ogni tanto del latte (usate circa 1,5 dl di latte). Mischiate poi velocemente per formare un impasto. Mettete della carta da forno sulla teglia e spalmateci sopra un poco di olio. La base sarà rettangolare. Stendete l’impasto sulla carta da forno formando uno strato piano. Sbattete i bianchi d’uova nel loro recipiente e aggiungete pian piano 2 dl di zucchero. Sbattete finché la schiuma non diventi ferma e bianchissima. Trasferite la schiuma sulla base e stendete. Spolverate tutto con delle scaglie di mandorle. Cuocete a 175 gradi per circa 20 minuti o finché la meringa non sia diventata croccante e la base non sia ben cotta. Lasciate raffreddare e tagliate la base a metà.
Preparate il ripieno: Mettete 3 cucchiaini di gelatina in polvere a ingrossarsi in qualche cucchiaio d’acqua. Sbattete 2 dl di panna in schiuma ferma. Mischiate tra loro 2 confezioni di quark alla vaniglia, 2 dl di cremina lemon curd (ecco il link di wikipedia per lemon curd) e due grandi cucchiaini di zucchero vanigliato. Tagliate a pezzi piccoli una grande confezione di pesche sciroppate e una piccola di albicocche sciroppate. Girate i pezzetti di frutta nel quark ed aggiungete pure la panna montata. Se volete una miscela più dolce, aggiungete un poco di zucchero. Riscaldate la gelatina in polvere nel microonde per farla diventare liquida. Versatela poi nel ripieno. Girate bene. Stendete la metà del ripieno sulla prima parte della base. Alzate poi la seconda parte della base sopra il ripieno. Stendete il resto del ripieno sulla torta. Spolverateci delle scaglie di mandorle e posizionate sopra qualche spicchio di pesca. Mettete nel frigo a solidificarsi. Appena il ripieno si è ripreso, servite la torta. È anche possibile riempire la torta con un ripieno senza  gelatina: allora il ripieno sarà molto liquido e tende a cadere fuori i bordi, ma così potete servire la torta immediatamente e la meringa rimane più croccante.

7 kommenttia:

tiziana kirjoitti...

Mamma mia che ricco pranzo, ho l'acquolina in bocca. ciao carissima

chamki kirjoitti...

Che pranzo succulento! Grazie per la ricetta del riso con tonno e yogurt, mi pare cosi buona che la faccio domani! Buona giornata!

Rebecca kirjoitti...

l'antipasto mi piace più di tutto!:D sai che adoro il salmone!!! lo riprovo il prima possibile!
ti mando un bacio!

Gianni kirjoitti...

tre ottimi piatti....ma forse farei il bis e tris dell'antipasto! Bravissima, baci

Yaelian kirjoitti...

Tuo alkupala sai kyllä veden kielelle.Samoin kuin Brita-torttu!

Gio kirjoitti...

una prazno davvero goloso, magari alla prox mi inviti per Pasqua :)
ottime le ricette ma la mia preferenza va all'agnello :)
buona settimana

Italiansalaatti kirjoitti...

Tiziana: Ciao e mille grazie! Mi sono certamente riempita la pancia.. :)

Chamki: Ti ringrazio! :D E prego, spero ti piacerà! Buona domenica! :)

Rebecca: Sì, mi ricordavo del tuo debole per il salmone.. :D Come vedi, ho lo stesso "difettuccio"... :) Un bacione!

Gianni: Antipasto era buono, devo ammetterlo!! :D Buona domenica!

Yaelian: Kiitos! Pidin kyllä hurjasti tuosta alkupalasta ja söin aivan liikaa torttuakin... :D

Gio: Affare fatto, la prossima Pasqua a casa mia! :D Agnello non può mai mancare a Pasqua... Buona domenica! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...