6.7.2011

Mansikkaclafoutis - Clafoutis alle fragole

Italian mansikka-aika on jo päättynyt, mutta onneksi ehdin viime kuukauden aikana leipomaan muutaman herkullisen mansikkatortun! Kokeilin myös erästä aivan uutta reseptiä, johon törmäsin retkilläni blogimaailmassa (kiitos Gio!). Resepti on nimeltään mansikkaclafoutis, ja minä ja mieheni ihastuimme siihen oitis! Suomessa mansikka-aika on juuri alkanut, joten siellä asuvat herkkusuut pystyvät vielä hyödyntämään tätä suussasulavaa reseptiä! :) Clafoutis – eräänlainen hedelmäinen paistos - on vanha maalaisjälkiruoka Limogesin seudulta, ja siitä on olemassa runsaasti erilaisia variaatioita. Ohje oli suosiossa italialaisissa blogeissa parhaaseen mansikka- ja kirsikka-aikaan. Resepti ei ole mitenkään monimutkainen, ja minun versioni tortusta on maultaan maistuva sekoitus mansikkaa, suklaata (ja pehmeää banaania, jos haluatte lisätä mukaan senkin). Suomessa tämän reseptin ehtii onneksi vielä leipoa monet kerrat tämän kesän aikana! Tässäpä siis ohje herkkuclafoutista varten (valmistukseen voi käyttää vaihtoehtoisesti myös tuoreita kirsikoita).

AINEKSET:
- 500 g tuoreita mansikoita,
- 5 kananmunaa,
- 100 g sokeria,
- 380 ml laktoositonta kuohukermaa tai soijakermaa,
- 2,5 tl vaniljasokeria,
- 50 g leipomiseen sopivia jauhoja,
- hippunen suolaa,
- maun mukaan mahdollisesti myös 1 banaani,
- 50 g tummaa suklaata.

Laita uuni lämpenemään 170 asteeseen. Pese mansikat ja leikkaa ne kaikki kahtia. Vatkaa isossa kulhossa munat rikki ja lisää hippunen suolaa. Kaada mukaan myös kerma, vaniljasokeri ja tavallinen sokeri, ja sekoita sitten nopealla tahdilla, kunnes seos muuttuu kuohkeaksi. Siivilöi mukaan jauhot ja sekoita huolellisesti. Voitele suhteellisen iso torttuvuoka ja levitä mansikat sen pohjalle. Levitä sekaan myös pieneksi paloiteltu banaani ja suklaa. Kaada taikinaseos kaiken päälle, ja pidä huoli siitä, että taikina valuu hyvin myös mansikoiden ja suklaapalojen väliin. Kypsennä uunissa noin 170 asteessa n. 50 minuuttia tai kunnes clafoutis on päältä kauniin kullanruskea ja sisältä hyvin jähmettynyt. Tarjoile sellaisenaan tai kermavaahdon tai tuoreiden mansikoiden kera.




In Italia la stagione delle fragole è già finita, ma per fortuna sono riuscita a preparare qualche deliziosa torta di fragole in tempo! Ho provato anche una ricetta nuova, che ho trovato viaggiando in questo mondo virtuale dei blog (grazie Gio!). La ricetta è clafoutis alle fragole, ed è subito piaciuta a me e al mio compagno! In Finlandia la stagione delle fragole è appena cominciata, quindi tutti i golosoni che vivono là possono utilizzare ancora questa ricetta sfiziosa! :)  Clafoutis  - un specie di torta alla frutta cotta in forno – è un antico dolce rustico originario dalla zona di Limoges e ne esistono tante varietà. La ricetta ha girato tutti i blog italiani durante la stagione delle fragole e delle ciliegie. La ricetta non è difficile da preparare, e la mia torta è un mix gustoso di fragole e cioccolato (e banana, se volete aggiungere anche quello, come ho fatto io). In Finlandia si fa ancora in tempo a prepararla tante volte quest’estate! Ecco, quindi, la ricetta per il clafoutis supersfizioso (alternativamente, si possono usare anche le ciliegie fresche).
 
INGREDIENTI:
- 500 g di fragole fresche,
- 5 uova,
- 100 g di zucchero,
- 380 ml di panna da montare senza lattosio o a base vegetale,
- 2,5 cucchiaini di zucchero vanigliato,
- 50 g di farina 00,
- un pizzico di sale,
- secondo i vostri gusti, anche 1 banana,
- 50 g di cioccolato nero.

Mettete il forno a riscaldare a 170 gradi. Lavate le fragole e tagliatele tutte quante a metà. Sbattete le uova in un grande recipiente e aggiungete un pizzico di sale. Versate dentro la panna, aggiungete lo zucchero vanigliato e mischiate tutto girando molto energicamente per rendere l’impasto spumoso. Setacciate la farina nel recipiente e girate bene. Imburrate una teglia relativamente grande e stendete le fragole sul fondo coprendolo tutto. Cospargete sopra anche la banana e il cioccolato tagliati e pezzettini.  Versate l’impasto sopra tutto quanto e fate attenzione a far colare l’impasto anche tra le fragole e i pezzettini di banana. Cuocete al forno a 170 gradi per circa 50 minuti o finché il clafoutis non diventi bello dorato sopra e completamente fermo dentro. Potete servire subito da solo o con panna montata o altre fragole fresche.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...